LEENA HAANPÄÄ

Dosentti, KTT (kauppatieteiden tohtori), FM
Yliopistonlehtori Turun yliopisto, sosiaalitieteet, sivutoiminen pienyrittäjä tilaustutkimuksen alalla

Olen tekijä, en niinkään puhekone. Somemaailmassa minut tapaa harvakseltaan. Kasvoton kohtaaminen kasvattaa turhaa kritiikkiä ja luo usein tarkoituksellista vastakkainasettelua. Uskon siihen, että kasvostusten keskustellessa me olemme monissa asioissa loppujen lopuksi aika samanlaisia ja samanmielisiä.  

Tavallisesti minuun törmää jumppasaleilla, kokouksissa ja lenkkipoluilla. Olen aktiivinen yhdistystoimija, mukana (voimistelu)liikunnan seuratoiminnassa olen ollut jo 80-luvun alusta ja jokusen vuoden valmensin myös taitoiluisteiljoita naantalilaisseura VG:n riveissä. Vapaa-aikani kuluu ystävieni kanssa muun muassa vuonna 2012 perustamassani Liikuntaseura Naantalissa, LiiNassa. Lisää luottamustehtävistä alempana tällä sivulla.

KAUPUNGINVALTUUSTOSSA 2013-2017, 2021-2025 ja 2025-2029

Olen kolmannen kauden kaupunginvaltuutettu Naantalissa, toista kautta kaupunginhallituksessa ja Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja. Minulle tärkeää yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa ja politiikassa on ongelmien ratkaiseminen - olivatpa ne pieniä tai suuria. Ratkaisukeskeinen politiikka perustuu tiedolla johtamiseen, ymmärryksen lisäämiseen asioista, joiden ongelmatilanteisiin haluan paneutua ja vaikuttaa. Viime kädessä kyse on aina ihmisistä ja heidän elämäänsä vaikuttavista ratkaisuista.

Keskeisimpiä ja tärkeimpiä myötävaikuttamiani asioita oli ensimmäisellä kaudella uuden hyvinvointikoordinaattorin toimen perustaminen kaupungin sivistystoimen alle. 

Myös tekemäni kummivaltuutettualoite nuorten kunta-aktiivien ja kuntavaltuutettujen yhteistyön lisäämiseksi on poikinut nuorisovaltuustolaisille lautakuntapaikkoja myöhemmillä vaalikausilla. Itse olin kummivaltuutettuna viime kauden ja pääsin seuraamaan aktiivisten nuorisovaltuutettujen toimia ja toivottavasti myös olemaan silloin tällöin hyödyksi.  

Valtuustokaudella 2021-2025 tein mm. aloitteen toisen koulunuoristyöntekijän lisäyksestä Naantalin peruskouluihin ja nyttemmin tämä on toteutunut. 

 Asia edellä!

Asuin lapsena idyllisessä Naantalissa keskustan ydinalueella, luostarikirkon liepeillä. Kuten monien 1970-luvulla lapsuuttaan eläneiden, myös omaa lapsuuttani värittivät vapaus, luottamus, turvallisuus sekä meren ja luonnon läheisyys. Pienelle ihmiselle maailma oli täynnä mahdollisuuksia ja seikkailuja.

Nykyisin olen kolmen aikuisen lapsen äiti ja asun puolisoni kanssa Naantalissa kahden koiramme, Pepin ja Lyylin, seurassa.

Olen saanut kasvaa pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa, joka on tarjonnut minulle maksuttoman koulutuspolun peruskoulusta aina korkeimpaan akateemiseen tutkintoon saakka. Olen väitellyt kauppatieteiden tohtoriksi ja myöhemmin saanut dosentin arvon lasten ja nuorten hyvinvoinnin tutkimuksen alalla.

Oma elämäntarinani osoittaa, mitä yhdenvertaiset koulutusmahdollisuudet parhaimmillaan merkitsevät. Siksi haluan olla varmistamassa, että myös nykyisillä ja tulevilla sukupolvilla on oikeus laadukkaaseen ja maksuttomaan koulutukseen riippumatta perheen varallisuudesta, asuinpaikasta tai taustasta. Koulutus on perusoikeus, mutta samalla myös demokratian tärkeä kivijalka. Se antaa välineitä kriittiseen ajatteluun, tiedon arviointiin ja aktiiviseen kansalaisuuteen.

Eduskuntavaaleissa haluan nostaa esiin erityisesti kolme teemaa, jotka kytkeytyvät vahvasti omaan taustaani, arvoihini ja työhöni tutkijana sekä kuntapäättäjänä: ikäihmisten hyvinvoinnin, vihreän ja vastuullisen yhteiskunnan sekä tieteen autonomian.

Ikääntyvä väestö on yhteiskuntamme voimavara.

Ikääntyvä väestö on yhteiskuntamme voimavara. Haluan tehdä työtä kaikkien ikäihmisten hyvän arjen, riittävien palveluiden, toimeentulon ja osallisuuden puolesta. Erityisen tärkeää minulle on tuoda esiin myös niiden ikäihmisten näkökulmaa, joille luonnon monimuotoisuuden turvaaminen, ilmastonmuutoksen hillitseminen ja kestävän kehityksen edistäminen ovat tärkeitä arvoja. Vastuullinen ympäristöpolitiikka ja ikäihmisten hyvinvointi eivät ole toisilleen vastakkaisia tavoitteita, vaan ne kulkevat käsi kädessä.

Toinen keskeinen tavoitteeni on varmistaa elinkelpoinen ja kestävä yhteiskunta tuleville sukupolville ja luonnolle.

Vihreät arvot merkitsevät minulle ennen kaikkea vastuunkantoa. Se tarkoittaa ympäristöstä huolehtimista, mutta myös taloudellista realismia, laadukkaita julkisia palveluita ja sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta.

Haluan rakentaa Suomea, jossa hyvinvointi, ympäristö ja talous eivät ole toistensa vastakohtia vaan tukevat toinen toisiaan.

Kolmas sydäntäni - ja asiantuntijuuttani lähellä oleva tavoitteeni on koulutus- ja tiedepolitiikkaan vaikuttaminen: maksuttoman koulutuksen, tieteen autonomian ja vapaan tutkimuksen puolustaminen. Koulutus on paljon enemmän kuin tie ammattiin. Se on perusoikeus, joka vahvistaa osallisuutta, yhdenvertaisuutta ja yhteiskunnallista liikkuvuutta. Se antaa välineitä kriittiseen ajatteluun, tiedon arviointiin ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Juuri siksi laadukas ja kaikille saavutettava koulutus on demokraattisen ja tasa-arvoisen yhteiskunnan tärkeimpiä kulmakiviä.

Koulutus on perusoikeus, joka vahvistaa osallisuutta, yhdenvertaisuutta ja yhteiskunnallista liikkuvuutta.

Tutkimuksen tulee perustua tieteelliseen arviointiin, avoimuuteen ja tutkijoiden riippumattomuuteen, ei poliittiseen ohjaukseen. Viime aikoina on herättänyt huolta se, että tutkimusrahoitukseen on kohdistunut poliittista vaikuttamista ja yksittäisiä rahoituspäätöksiä on pyritty ohjaamaan tavanomaisten asiantuntijamenettelyjen ohi. Tieteen uskottavuus ja yhteiskunnan kyky tehdä viisaita päätöksiä perustuvat siihen, että tutkimusta voidaan tehdä vapaasti ja riippumattomasti.

Kansainvälisesti olemme nähneet myös esimerkkejä siitä, kuinka poliittiset liikkeet ovat pyrkineet rajoittamaan tutkimuksen sisältöjä, kaventamaan akateemista vapautta tai asettamaan ideologisia ehtoja tutkimukselle. Tällainen kehitys ei kuulu avoimeen demokratiaan. Suomen vahvuus on perinteisesti ollut sivistyksen, koulutuksen ja vapaan tieteen arvostaminen. Näistä periaatteista meidän on pidettävä kiinni myös tulevaisuudessa.


Leena Haanpää©  
Kaikki oikeudet pidätetään 2025
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita