Onko ihmislaji luonnon turha kokeilu?

Jos jokin ulkopuolinen tarkkailija seuraisi maapallon historiaa, hän voisi päätyä erikoiseen johtopäätökseen. Miljardien vuosien aikana elämä on kehittynyt yhä monimuotoisemmaksi, lajien väliset verkostot ovat rakentuneet ja ekosysteemit ovat löytäneet tasapainonsa. Sitten näyttämölle astui laji, joka oppi hallitsemaan tulta, rakentamaan kaupunkeja, hyödyntämään fossiilisia polttoaineita ja lopulta muuttamaan koko planeetan toimintaa. Tuo laji on ihminen.

Kysymys kuuluukin: olemmeko luonnon suurin onnistuminen vai sen turhin kokeilu?

Ensisilmäyksellä vastaus näyttää synkältä. Olemme aiheuttaneet ilmastonmuutosta, kiihdyttäneet luonnon monimuotoisuuden katoamista ja saastuttaneet ilmaa, maaperää sekä vesistöjä ennennäkemättömällä vauhdilla. Samalla maailman vauraus jakautuu yhä epätasaisemmin. Miljardit ihmiset kamppailevat perustarpeidensa täyttämiseksi, kun osa kerää enemmän varallisuutta kuin koskaan aiemmin ihmiskunnan historiassa.

Erityisen huolestuttavaa on se, että tiedämme seuraukset. Aikaisemmat sukupolvet eivät tienneet aiheuttavansa ympäristötuhoja, mutta me tiedämme. Tutkimus kertoo meille hyvin tarkasti, mitä tapahtuu ilmastolle, luonnon monimuotoisuudelle ja yhteiskuntien vakaudelle, jos nykyinen kehitys jatkuu. Silti jatkamme usein samalla tiellä.

Miksi?

Ehkä siksi, että ihmislajin suurimmat vahvuudet ja suurimmat heikkoudet ovat samoja. Olemme poikkeuksellisen taitavia tavoittelemaan hyötyä, valtaa ja resursseja. Nämä ominaisuudet auttoivat esi-isiämme selviytymään vaikeissa olosuhteissa. Nykyaikaisessa maailmassa ne voivat kuitenkin johtaa ylilyönteihin. Taloudellinen kasvu ja kulutus ovat nousseet itseisarvoiksi, vaikka ne tapahtuisivat luonnon kustannuksella. Kilpailu syrjäyttää yhteistyön, ja lyhyen aikavälin voitot asetetaan usein pitkän aikavälin hyvinvoinnin edelle.

Samalla olemme unohtaneet yhden perustavanlaatuisen tosiasian: ihminen ei ole luonnon yläpuolella vaan osa luontoa.

Kun metsät katoavat, köyhtyy myös meidän tulevaisuutemme. Kun pölyttäjät vähenevät, heikkenee ruoantuotanto. Kun ilmaston lämpeneminen etenee, lisääntyvät terveysriskit, konfliktit ja taloudelliset menetykset. Luonnon hyvinvointi ei ole erillinen ympäristökysymys, vaan ihmiskunnan olemassaolon perusta.

Ihminen ei ole luonnon yläpuolella vaan osa luontoa

Juuri tästä syystä viime vuosina on alettu puhua planetaarisesta hyvinvoinnista. Ajattelutavan ydin on yksinkertainen mutta mullistava: ihmisten hyvinvointi ei voi olla kestävää, ellei myös planeetta voi hyvin. Talous, terveys, koulutus, sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja ympäristön tila muodostavat yhden kokonaisuuden.

Planetaarinen hyvinvointi haastaa vanhan käsityksen, jonka mukaan luonnonsuojelu olisi este taloudelliselle kehitykselle. Todellisuudessa luonnon köyhtyminen on yksi suurimmista uhkista myös taloudelle. Hyvinvoiva yhteiskunta tarvitsee toimivan ilmaston, puhtaan veden, terveet maaperät ja monimuotoiset ekosysteemit. Ilman niitä ei ole kestävää hyvinvointia.

Ratkaisukeinoja on olemassa enemmän kuin usein haluamme myöntää.

Ensinnäkin tarvitsemme talousjärjestelmän, jossa luonnon kulumista ei kohdella ilmaisena sivuvaikutuksena. Saastuttamisen ja luonnonvarojen ylikulutuksen tulee näkyä niiden todellisina kustannuksina. Samalla on ohjattava investointeja uusiutuvaan energiaan, kiertotalouteen ja luonnon ennallistamiseen.

Toiseksi tarvitsemme koulutusta, joka auttaa ymmärtämään ihmisen riippuvuuden luonnosta. Sivistyksen tehtävä ei ole vain tuottaa työvoimaa markkinoille, vaan kasvattaa vastuullisia kansalaisia, jotka kykenevät arvioimaan päätöstensä vaikutuksia tuleville sukupolville.

Kolmanneksi tarvitsemme enemmän empatiaa. Planetaarinen hyvinvointi ei tarkoita vain huolta metsistä tai ilmastosta. Se tarkoittaa myös huolta ihmisistä. Köyhyyden vähentäminen, tasa-arvon lisääminen ja mahdollisuuksien jakaminen oikeudenmukaisemmin ovat yhtä tärkeitä kuin ympäristötoimet. Yhteiskunta, jossa ihmiset kokevat epävarmuutta ja osattomuutta, ei kykene pitkäjänteisiin kestävän kehityksen ratkaisuihin.

Lopulta kysymys siitä, onko ihmislaji luonnon turha kokeilu, ei ehkä ole biologinen vaan moraalinen. Luonto ei tarvitse meitä. Planeetta jatkaisi kulkuaan tavalla tai toisella ilman ihmisiäkin. Sen sijaan me tarvitsemme luontoa kaikessa.

Ihmislajin ainutlaatuisuus ei perustu kykyyn ottaa, vaan kykyyn ymmärtää. Me olemme tiettävästi ainoa laji, joka kykenee tarkastelemaan omaa toimintaansa, tunnistamaan virheensä ja muuttamaan suuntaansa tietoisesti. Juuri siksi emme ole luonnon turha kokeilu, ainakaan vielä.

Lopulta kysymys siitä, onko ihmislaji luonnon turha kokeilu, ei ehkä ole biologinen vaan moraalinen

Mutta tulevat vuosikymmenet ratkaisevat, jääkö ihmiskunta historiaan lajina, joka tuhosi oman elinympäristönsä ahneuden, vallan ja lyhytnäköisyyden vuoksi, vai lajina, joka oppi kantamaan vastuuta sekä toisistaan että ainoasta kodistaan, jonka tunnemme.

Planetaarisen hyvinvoinnin näkökulmasta vastaus riippuu yhdestä asiasta: ymmärrämmekö ajoissa, että ihmisen ja luonnon kohtalo ovat erottamattomasti sidoksissa toisiinsa. Vasta silloin voimme lakata olemasta ongelman ydin ja alkaa olla osa ratkaisua.