Uusi liikuntalaki astuu voimaan 1.1.2015. Lakiluonnoksessa kunnan tehtävänä olisi luoda edellytyksiä paikallistasolla kunnan asukkaiden liikunnalle mm. järjestämällä liikuntapalveluja sekä terveyttä ja hyvinvointia edistävää liikuntaa eri kohderyhmät huomioon ottaen. Niin ikään lakiluonnoksessa todetaan, että kunnan tulee kuulla asukkaitaan...
Aloitteita ja kirjoituksia
Tälle sivulle on koottu valtuustoaloitteita, kommentteja ja eri tyyppisiä mediassa julkaistuja kirjoituksia
Kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta kirjoitti nuorison fiksuudesta sekä lasten ja nuorten osallisuuden edistämisen tärkeydestä (Rannikkoseutu 14.2.2014). Hienoa, että kansanedustajat ovat ehtineet tavata eri-ikäisiä oppilaita ja todeta saman, minkä alan tutkijat: lapsissa ja nuorissa on valtava määrä käyttämätöntä potentiaalia.
Lapsia ja nuoria tulee ottaa mukaan päätöksentekoon, jo lakikin velvoittaa siihen. Siitä huolimatta 69 prosenttia naantalilaista 9.-luokkalaisista pitää huonoina mahdollisuuksiaan esittää mielipiteitään kuntamme päättäjille ja 24 prosenttia heistä ei tiedä mahdollisuuksistaan. Samanaikaisesti yli puolet heistä kokee tärkeäksi, että kunnan päättäjät...
Ipanarieha-toimintaa jatkettava
Naantalissa on toiminut sunnuntaisin usean vuoden ajan Ipanarieha-niminen perheiden liikuntailtapäivä. Toimintaa on ollut syys- ja kevätkausina Maijamäen koulun Tatamisalissa. Alkunsa se sai Turun vastaavasta Kupittaan hallissa toimineesta Liikunnan ihmemaasta. Kesti aikansa saada toiminta Naantaliin, mutta heti kun Ipanarieha käynnistyi, saavutti...
Se, miten kodit lämmitetään, vaikuttaa hengitysilman laatuun. Pientalojen takoista nousevat savut aiheuttavat epäpuhtaasti palaessaan pienhiukkaspäästöjä: häkää, hiilivetyjä ja muita terveydelle haitallisia yhdisteitä. Mitä epätäydellisempää palaminen on, sitä enemmän epäpuhtauksia syntyy. Erityisesti kovilla pakkasilla lämmittäminen lisääntyy ja...
Suomi osallistui 31.10.-1.11.2013 avoimen hallinnon kumppanuushankkeen (Open Government Partnership) huippukokoukseen Lontoossa hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkusen johdolla (ks. Valtiovarainministeriön tiedote 178/2013). Ministeri Virkkunen nosti kokouksen aikana esiin uuden kuntalain, joka tulee jatkossa edellyttämään kunnilta...
Hei me chillataan – ja ihan omasta tahdosta!
Syyslukukausi on jälleen alkamassa. Monessa perheessä tämä merkitsee paluuta aikataulutettuun arkeen ja samalla tarkkaan suunniteltuun ja ohjelmoituun vapaa-aikaan. Koulupäivän jälkeinen vapaa-aika koostuu varsinkin lapsiperheissä liikunta- ja urheiluharjoituksista, soittotunneista ja muista aikuisten lapsilleen järjestämistä toiminnoista....
Vapiskaa homofoobikot!
Turun Sanomat, mielipidekirjoitus 2012
Turun Sanomat uutisoi tiistaina 26.5. pääkirjoituksessaan oppilaiden juhlistavan lomakauden alkua railakkailla juomingeilla ja peräänkuulutti kotien vastuuta poliisin ja sosiaaliviranomaisten lisäksi. Mitä nuoret itse kertovat juomatavoistaan, entä kenen kanssa he keskustelevat tärkeistä asioista?